Yliopistosta valmistumisen ollessa loppumetreillä hän kiinnostui myös ajatuksesta selostaa tennistä. Eurosportilla ensimmäinen selostus toteutui helmikuussa 2011. Lähetyksiin valmistautuminen noudattaa varsin tuttua kaavaa.

”Olen yleensä hyvissä ajoin selostuspaikalla. On ihan mukava hieman rentoutua ennen lähetystä. Myös äänenhuoltoon on tullut kiinnitettyä viime vuosina entistä enemmän huomiota. Kaksi viikkoa kestävissä Grand Slam -turnauksissa ollaan päivittäin selostamossa käytännössä neljästä viiteen tuntia kerrallaan.”

Omaa selostustyyliään Arnen on hieman vaikea arvioida.

”Olen saanut palautteita, joissa usein sanotaan, että olen analyyttinen. Se on toki yksi osa selostusta, mutta myös tilanteiden ja taustojen avaaminen on mielestäni tärkeää.”
Selostusuralle on mahtunut jo useita hienoja otteluita. Ranskan avointen naisten loppuottelu vuodelta 2014 on jäänyt mieleen yhtenä intensiivisimmistä. Maria Sharapova kukisti Simona Halepin yhdessä historian pisimmistä naisten finaaleista. Myös monet Australian avointen ottelut ovat olleet ikimuistoisia. Arne selosti esimerkiksi kaikkien aikojen pisimmän Grand Slam -finaalin, kun Novak Djokovic ja Rafael Nadal kohtasivat vuonna 2012. Lähes kuusituntisen ottelun voitti lopulta Djokovic.

”Sitä ei unohda kukaan toimistollakaan, koska koko sunnuntai meni uusiksi ohjelmien puolesta.” Yksi tunteikkaimmista otteluista vuorostaan oli Australiassa vuotta myöhemmin, kun hän selosti Jarkko Niemisen viisieräisen voiton Tommy Haasista.

”Sen ottelun jälkeen oli takki kieltämättä aika tyhjä, koska matsissa tapahtui niin paljon ja jännitystä riitti alusta loppuun.”

Arne Six
Ikä:38
Asuinpaikka: Turku
Harrastukset: Urheilu, matkustelu

Anniina Remes
Tennis
Discoveryn tennistarjonta vuonna 2021
09/03/2021 AT 13:43
Tennis
Ruusuvuori kohtaa Australian avointen avauskierroksella Monfilsin - discovery+ näyttää suorana!
06/02/2021 AT 18:32
Tennis
G’day Mate! Emil Ruusuvuori ja Henri Kontinen valloittamaan Australiaa!
05/02/2021 AT 07:35